Kuulumiset
Blogi on ollut taas vähän aikaa vailla uutisia, joten tässä niitä tulee.
Alkuviikosta oli 2 päiväiset kuvaukset Kuopion asuntomessualueella. Samassa talossa mentiin ja kuvattiin 2 päivää. Kuvauskohde oli sisältä suht valmiin näköinen, mutta oman haasteen kuvaamiseen antoi ikkunoista näkyvät rakennustelineet ja keskeneräiset rakennelmat.
Myös ‘kuvausjalustan’ pääsi improvisoimaan halutun kuvakulman saavuttamiseksi.

Studiolla tehdään tällä hetkellä pientä remonttia asioiden helpottamiseksi. Tavoite saada kaikki paikat kuvauskuntoon huomiseksi.
Tälle päivälle mahtuu vielä hääkuvausta ja talokuvien photarointia. Loppuviikosta aloitetaan yo- kuvaukset ja niitä jatketaankin sitten tuleville viikoille.
Matti myöhäset ja muut kumppanit: vielä on muutamia aikoja vapaana, jos on kuvauksen varaaminen jäänyt viime tippaan!
Ainiin. Sisustuskuvat.fi verkkokauppakin on valmistumassa kaiken muun menon keskellä. Tavoite on avata kauppa 1.6.2010 mennessä. Luvassa on useita uudistuksia asiakasystävällisyyden parantamiseksi. Sivuilla vierailijat ovat varmaan jo huomanneet kaupan uudistuneen ulkonäön.
Jätä kommentti