JSUVALA.COM | Blogi

Aika päivittää kuulumisia

Kategoria(t): yleistä | Kirjoittanut jsuvala | Julkaistu kesäkuu 23, 2010

Blogi on viettänyt harmittavan hiljaista elämää viime viikot, mutta tässä vähän kattavampi postaus viime aikojen tapahtumista.

Yo kuvaukset ollaan saatu kuvattua loppuun ja jälkikäsittelyssä meinaa olla ruuhkaa, mutta kuvat tehdään mahd. nopeasti valmiiksi. Kuvauksista jäi kaiken kaikkiaan hyvä fiilis ja pääsi toteuttamaan erilaisia visioita. Positiivista oli, että monet ylioppilaat uskaltautuivat valitsemaan miljöökuvauksen, vaikkei studiossakaan sitä kaikkein perinteisintä kuvaa paukutettu menemään.

Asuntomessukohteiden kuvaaminen työllistää mukavasti ja on hienoa päästä näkemään upeita asuntoja ennen varsinaisia messuja. Tähän asti on jo muutaman kerran koettu WAU- elämyksiä talojen sisälle astuessa, mutta saa nähdä mitä lähiviikot tuovat vielä tullessaan.

Alla muutama kuva, jotka kuvattiin Kuopion Muotoiluakatemialle toukokuun lopussa.

Asuntomessukohteiden lisäksi studio on ollut melkoisessa käytössä tuotekuvauksiin liittyen ja hyvännäköstä kuvaa onkin saatu aikaiseksi.

Suurin muutos liittyy tällä kertaa sisustuskuvien verkkokauppaan. Alunperin kauppa oli tarkoitus avata 1.6.2010, mutta muilta töiltä ja järjestelyiltä kauppa saatiinkin avattua vasta tänään. Muutamia hienosäätöjä on varmasti luvassa, mutta tästä on hyvä lähteä liikenteeseen. Ulkoasu on raikkaampi edelliseen versioon nähden ja vastaa paremmin www.jsuvala.com- sivuston ulkoasua.

Asiakasystävällisyys oli lähtökohtana, joten käytössä on nyt myös maksuturvan verkkomaksamiseen liittyvät palvelut. Paras uutinen asiakkaille on varmaankin se, että päivitysten myötä myös tuotteiden hinnat putosivat reilusti. Kauppaan kannattaa myös rekisteröityä, sillä rekisteröityneiden käyttäjien kesken arvotaan kuukausittain yksi valmiiksi kehystetty sisustuskuva. Asiasta tulee lähipäivinä tietoa kaupankin sivuille.

Klikatkaa siis www.sisustuskuvat.fi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.